Ensimmäinen sukellus suklaataito töihin...
Monien ärräpäiden jälkeen sain sen vihdoin kasaan.
Työn tekemiseen meni kaksi päivää, nykyään onneksi hieman nopeampi :)
tiistai 29. tammikuuta 2013
Juustokakkuja
Koristelu harjoituksia juustokakun päälle.
Reuna: temperoitua tummaa suklaata
Päällä: kylmä kiille, temperoitua valkosuklaata, karambolaa, vadelmia ja pensasmustikoita
Reuna: temperoitua tummaa suklaata
Päällä: kylmä kiille, kermavaahtoa, mansikoita ja pensasmustikoita
Reuna: temperoitua tummaa suklaata
Päällä: kylmä kiille, kermavaahtoa, mansikoita, punaherukoita, pensasmustikoita sekä suklaakoristelut
Marsipaani koristeiden harjoituksia
röh röh :D
Saku sammakko
Pikku hiiri
Pahoittelen epätarkkoja kuvia. Kuvat on otettu kännykän kameralla.
Nostalgiaa kerrakseen..
Eräs sanonta kuuluu että: Aika kultaa muistot.
Minun on myönnettävä että tänään tuli suuri kaipuu takaisin koulunpenkille.
Kaikki ne haasteet ja uusien asioiden oppiminen, tuo hymyn huulille. Toki olihan niitä huonojakin päiviä useita, mutta jotenkin ne hyvät päivät jäi paremmin mieleen.
Katsellessani koulukuviani päätin laittaa muutaman myös tänne blogiini.
Olkaa toki armollisia :). Joukossa on niin onnistuneita että vähemmän onnistuneita tuotoksiani.

ekat masariinini
Punssiset perunaleivokset
Marsipaani tiput ( perunaleivos sisusta )
Wienereitä
Pääsiäiskääretorttuja
( kuorrutus: tummaa suklaata ja valkoista pomadaa )
sama kuorrutus kuin yllä
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Mustikka-mantelipiirakka
Viikonloppu vierailijoille päätin tänä sunnuntaina tarjota mustikkapiirakkaa.
Reseptin olen löytänyt muistaakseni Pirkka-lehdestä, tosin alunperin se oli puolukka-täytteinen. Kyseisen marja jakaa niin vahvasti mielipiteitä happamuutensa takia joten vaihdoin sen suosiolla mustikkaan. Eipä jäänyt piirakka turhaan vanhentumaan jääkaappiin. Hyvin kelpasi :). Joten tässä myös teidän iloksi. Olkaa hyvät!
Pohja:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 kpl kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ps (50g) mantelilastuja
Täyte:
4 dl pakastemustikoita
2 rkl perunajauhoja
4 rkl sokeria
1. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten.
2. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään. Lisää seokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Ota n. 1dl taikinasta syrjään ja sekoita siihen mantelilastut. Lastuja kannattaa hieman puristaa kädessä pienemmäksi niin se on helpompi sekoittaa taikinaan tasaisesti.
4. Painele loppu taikina vuodellulle vuualle ( halk. 26 cm ) sekä pohjalle että reunoille.
5. Sekoita jäiset marjat, perunajauhot ja sokeri keskenään ja kaada se piirakan pohjalle.
6. Lisää lopuksi mantelinen taikinaseos marjojen päälle.
7. Paista 200-asteessa, uunin keskitasolla n.25-30 min.

maanantai 7. tammikuuta 2013
savulohi-rapu piirastäyte
1 kpl sipuli
150 g savulohta
170 g jättikatkaravun pyrstöjä
tai
1 ps katkarapuja
2,5 dl ruokakermaa
200 g tuorejuustoa ( esim. katkarapu tai yrttitarha )
2-3 kpl kananmunaa
1 kpl sitruunan mehu
200 g mozzarella juustoraastetta
1. Kuullota sipuli.
2. Levitä sipuli, savulohi ja ravut esipaistetulle piirakkapohjalle ( kts. piirakkapohja (suolainen ).
3. Lisää juustoraaste.
4. Sekoita ruokakerma, tuorejuusto, kananmunat ja sitruunanmehu keskenään ja kaada piirakan päälle.
5. Paista uunin alatasolla 225-asteessa n. 30-35 min.
HUOM! Kuten varmaan huomasitkin, ohjeesta puuttuu suola. Tämä johtuu siksi että tuorejuustoissa ja savukaloissa on niin paljon suolaa jo itsestään etten nähnyt syytä lisätä sitä enempää piirakkaan.
Toivottavasti maistuu teillekin :)

tiistai 1. tammikuuta 2013
sienipiirakka-täyte
4-5 kpl herkkusientä
180 g suolaveteen säilöttyjä haapa-ja kangasrouskuja
1 kpl vihreä paprika
1 kpl sipuli
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2-3 kpl kananmunaa
200 g kanttarelli tuorejuustoa
2,5 dl ruokakermaa
150 g mozzarella juustoa raastettuna
1. Kiehauta suolatut rouskut 2 kertaa puhtaassa vedessä ja huuhtele kunnolla. Näin saadaan poistettua liiallinen suola. Valuta kunnolla.
2. Kuullota silpotut sipuli ja paprika pannulla. Lisää viipaloidut herkkusienet.
3. Lisää joukkoon rouskut ja mausta suolalla ja pippurilla. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.
4. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ( kts. ohje piirakkapohja (suolainen) ).
5. Ripottele juustoraaste tasaisesti täytteen päälle.
6. Sekoita kananmunat, ruokakerma ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi massaksi ja kaada piirakan päälle.
7. Paista 225 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 30-35 min.

piirakkapohja ( suolainen )
Teki mieli suolaista piirakkaa joten päätin testata yhtä reseptiä minkä löysin sattumalta kansioistani.
Tämä on kätevä ohje koska tähän voi soveltaa loputtoman määrän eri täytevaihtoehtoja. Saa juuri sellaisen piirakan kuin haluaa :).
200 g vehnäjauhoja
3 g suolaa
100 g margariinia ( huoneenlämpöistä )
2-3 rkl kylmää vettä
1. Sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Anna taikinan levätä kylmässä n. 30 min ennen leivontaa.
Taikina riittää n. 27 cm halkaisijan piirakka vuokaan.
2. Voitele vuoka ja asettele kaulittu taikina vuokaan niin, että se ylettyy ihan vuuoan yläreunaan saakka.
Anna levätä kylmässä jälleen n. 30 min ennen paistoa.
3. Esipaista pohja 200 asteessa 15 min uunin alimmalla tasolla ( painojen alla esim. kuivatut herneet tai pienempi vuoka) ja ilman painoja 5 min.
4. Täytä piirakka ja jatka paistoa 30-35 min.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)