Aivan ihanan mehevä piirakka näin kylmien iltojen iloksi :D.
Ohjeesta tulee koko pellin kokoinen piirakka joten siitä riittää isollekin porukalle.
Pohja:
4 kpl kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita/ juoksevaa voita
1 dl maitoa
5-6 kpl vihreää omenaa
päälle kaneli-sokeria
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
2. Tämän aikana kuori omenat ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi.
3. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää massaan. Sekoita varovasti ettei kuohkeus kärsi.
4. Lisää lopuksi voi ja maito.
5. Levitä uunipellille tasaisesti ja lado pohjan päälle ohuet omenan viipaleet. Ripottele päälle kaneli-sokeriseosta.
6. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n.10min.
Pohjan ollessa uunissa valmista toscakuorrutus.
Kuorrutus:
150 g sulatettua voita
0,75 dl vehnäjauhoja
2,25 dl sokeria
0,75 dl maitoa
150 g mantelisuikaleita
1. Sulata voi.
2. Lisää vehnäjauhot, sokeri ja maito. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen.
3. Lisää manteli.
4. Levitä seos puolikypsälle piirakalle.
5. Paista lisää 10-12 min. Piirakka on kypsä kun pohja on vaalean ruskea ja pinta on saanut hieman väriä.
Tarkista pohjan väri kurkistamalla leivinpaperin alle nostamalla hieman paperia. Värin ollessa vaalea, anna olla vielä vähän aikaa uunissa.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Marinaadi sian lihalle
2 dl rypsiöljyä
0,5 dl punaviinietikkaa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 dl soijakastiketta
1 tl pippurisekoitusta
2 kpl valkosipulikynttä
Sekoita ainekset keskenään, hiero lihan pintaan ja anna maustua yön yli.

Yleismarinadi
Löysin muutama vuosi sitten tosi kätevän marinaadi-ohjeen netistä jota olen käyttänyt tosi usein.
Soveltuu hyvin härälle,naudalle sekä sian lihalle :)
3 rkl soijakastiketta
3 rkl ketsuppia
3 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl appelssiinimehua
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sinappia
6 tippaa tapascoa
Sekoita ainekset keskenään, hiero lihan pintaan ja anna maustua yön yli kylmässä.

tiistai 20. marraskuuta 2012
karjalan piirakat
Heräsi tällainen pieni askartelu fiilis joten ajattelin hyötykäyttää sen :)
Tässä on teille yksi kouluaikaisista ohjeistani joka kuuluu suosikkeihini. Tosi kätevä ohje, koska tämän tekoon ei tarvii muuta kuin toimivan hellan ja uunin, joten näitä voi tehdä vaikka esim. mökillä.
Toivottavasti pidätte!
Täyte:
3 dl vettä
1 1/2 dl puuroriisiä ( myllyn paras )
7 dl maitoa
1 tl suolaa
1. Keitä puuroriisiä kiehuvassa vedessä n.5 min.
2. Lisää maito ja hauhduta kypsäksi pienellä lämmöllä n. 40 min. Mausta suolalla.
3. Anna jäähtyä hieman jotta pystyt pursottamaan puuron kuorien päälle.
Muista hämmentää puuroa huolellisesti ja usein, ettei maito pala kattilan pohjaan kiinni.
Kuori: n.14 kpl
1. vaihtoehto 2. vaihtoehto
1 dl kylmää vettä 1 dl kylmää vettä
1 tl suolaa 1 tl suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja 2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl täysjyvä ruisjauhoja
1 rkl sulatettua voita 1 rkl sulatettua voita
1. Sekoita kylmään veteen suola, jauhot ja rasva. Sekoita tasaiseksi.
2. Tee taikinasta tanko ja jaa se 14 osaan. Pyöritä palaset palloiksi ja peitä tuorekelmulla ettei ne kuivu.
3. Kauli palaset ohuiksi "letuiksi" halkaisijaltaan n. 13-14cm. Kuoret voi kaulia niin ohuiksi kuin uskaltaa/ pystyy käsittelemään. Mitä ohuempi sitä parempi piirakka! Voit kaulia kaikki palaset kerralla. Ripottele ruisjauhoa kuorien päälle ja pinoa ne päällekkäin. Peitä tuorekelmulla niin saat lisää työskentely aikaa.
4. Pursota täytettä kuorien päälle niin että reunoihin jää n.1 cm tyhjää tilaa. Taita reunat puuron päälle ja rypytä etusormea ja peukaloa apuna käyttäen.
5. Paista 275 asteisessa uunissa ylimmällä tasolla n. 20-25 min. Piirakat ovat kypsiä kun ne saavat hieman väriä. Mitä tummempi sitä rapeampi.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012
gluteiiniton kääretorttu
Pohja:
gluteiiniton
vaalea pohja:
4 kpl kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
tumma pohja:
( Menettele kuin edellä mutta lisää joukkoon kaakaojauhe )
1-2 rkl Fazerin 99,9% kaakaojauhetta
Kaakaojauheen määrä riippuu kuinka tumman haluat pohjasta.
1. Laita uuni lämpenemään 225 asteiseksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla valmiiksi.
2. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
3. Sekoita keskenään perunajauhot ja leivinjauhe. Sihtaa ne massaan, samallla varovasti puuhaarukalla nostellen.
4. Kaada taikina uunipellille ja paista 8-10 min uunin keskitasossa. Pohja on kypsä kun se on kauniin kullanruskea.
5. Kumoa kypsä torttu pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota paistossa käytetty paperi varovasti.
6. Täytä torttu haluamallasi täytteellä ja rullaa.

Kuvassa näkyy sekä tumma että vaalea pohja
Suklainen- täyte:
( Näkyy kuvassa vasemmalla)
2 dl maitoa
2 pkt Blå Band: n suklaamousse-jauheseosta
ohut kerros omenahilloa
1. Sekoita pussien sisältö kylmään maitoon.
2. Vaahdota seosta voimakkaasti kunnes se vaalenee.
3. Levitä ohut kerros omenahilloa pohjalle. Tortusta tulee helposti liian makea joten ole säästeliäs!
4. Levitä mousse hillon päälle.
Tässä kohtaa huomasin että jotta rullaaminen sujuu helpommin kannattaa antaa torttupohjan viiletä hetken jääkaapissa täytteineen päivineen jotta mousse saa tekeytyä. Jos jääkaapissa on tiukkaa voit laittaa pelkän mousse-kipon viilenemään mutta silloin itse levittäminen on hankelempaa kuin suoraan sekoituksen jälkeen.
5. Rullaa kääretorttu.
Vadelmainen- täyte:
( Näkyy kuvassa oikealla )
2 pkt maitorahkaa
2-3 rkl vadelmahilloa
2-3 rkl Sallisen vaniljakreemi jauhetta ( Löytyy leivonta hyllystä)
1. Sekoita aineet keskenään ja levitä pohjalle.
2. Kääri torttu.
Ota huomioon että hillon ja kreemijauheen määrä ovat suhteessa toisiinsa (esim. 2rkl hilloa, 2 rkl kreemijauhetta jne.)
Itse pidin enemmän täytteestä kun siinä oli 2 rkl vadelmahilloa mutta tämä on makuasia kuinka makeaa täytteestä haluaa.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Pääkallokakku
Näin Halloweenin kunniaksi päätin irroitella hieman ja tein mini-täytekakun.
Kyllä riittää syömistä kahdella ihmiselle :).
Vuuan koko: 16 cm
Henkilömäärä: 9 henkilöä
Pohja:
3 kpl kananmunia
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita jauhot keskenään. Sihtaa jauhot massaan samalla sekoittaen. Sekoita varovasti ettei kuohkeus katoa. Itse sekoitin käsin vispilällä.
3. Voitele ja jauhota vuoka tai vuoraa se leivinpaperilla.
4. Paista uunin keskitasossa 175 asteessa n.30-35 min, riippuen uunin tehosta.
Täyte:
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl toffeekastiketta
n. 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehtiä
150 g Rainbown- trooppista hilloa
Kostutus:
ananasmehua
1. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan.
2. Vuoraa vuoka kelmulla ja laita kansiosa pohjalle. Kostuta pohja.
3. Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto, toffeekastike ja sokerit.
4. Purista ylimääräiset vedet liivatelehdistä ja liuta ne kattilassa pieneen määrään kiehautettuun veteen.
Anna jäähtyä hieman. Sekoita liivateseos täytteeseen. Muista sekoittaa koko ajan että massasta tulee tasaista!
5. Levitä pohjan päälle puolet hillosta. Kaada hillon päälle puolet täytteestä.
6. Laita keskimmäinen kerros päälle ja kostuta. Toista edellinen vaihe ( 5.)
7. Laita pohja kanneksi ja laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.
Seuraavana päivänä aloitin kakun kuorruttamisella.
Valmistin sokerikreemin minkä levitin kakun päälle ja reunoille ennen kuin asetin sokerimassan siihen.
Näin pinta pysyy kuivana eikä ime kakusta kosteutta jolloin sen koostumus kärsii.
Sokerikreemi:
125 g margariinia
1 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
1. Notkista margariini koneessa.
2. Lisää pehmeään rasvaan vaniljasokeri. Sihtaa tomusokeri massaan samalla sekoittaen.
3. Lisää lopuksi vesi.
4. Kuorruta kakun reunat ja pinta tasaisesti.
5. Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa kun kaulaat sokerimassan.
Pinta:
n. 400 g mustaa sokerimassaa
n. 150 g valkoista sokerimassaa
Pinnalle voit laittaa marsipaania tai sokerimassaa. Itse en hirveästi välitä marsipaanista joten päädyin jälkimmäiseen. Tämä on ihan jokaisen oma makuasia.
Löysin prismasta valmiiksi värjättyä mustaa sokerimassaa joten säästyin värjäämiseltä.
1. Kauli massa 2mm paksuiseksi levyksi ja aseta kakun pinnalle kaulinta apuna käyttäen. Painele varovasti käsillä jotta saat ylimääräiset rypyt saadaan pois. Muista käyttää hanskoja!
2. Leikkaa ylimääräiset reunat vaikka pizzaleikkurilla.
3. Kauli valkoinen massa samaan paksuuteen ja leikkaa siitä pääkalllo sekä 4 kpl luita.
4. Liimaa ne tilkallisella vedellä keskelle kakun pintaa.
5. Voit halutessasi tehdä koristereunan samasta kaulauksesta.
Toivottavasti maistuu!! :D

torstai 18. lokakuuta 2012
Kuorrute muffinssit
Testasin tässä yhtä yhteishyvä-lehden reseptiä jonka olin laittanut talteen.
Tein tuplamäärän tästä reseptistä ja silti kaikki katosivat parempiin suihin parissa päivässä :D.
100 g margariinia
2 kpl kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1. Sulata margariini kasarissa. Nosta jäähtymään.
2. Vatkaa kananmunat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuiva-aineet ensin keskenään jonka jälkeen sihtaa ne vaahtoon.
4. Lisää joukkoon margariini ja maito samalla varovasti sekoittaen.
5. Annostele taikina n.15 muffinssi vuokaan (riippuen koosta). Paista 175 asteessa n.15min.
Tarkasta kypsyys tikulla. Anna jäähtyä.
Kuorrutus:
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria
4 rkl vahvaa kahvia
100 g pehmeää margariinia
1. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri. Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.
2. Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle ja koristele halutessasi nonparelleilla.
3. Laita valmiit muffinssit jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Kermaviilikakku
150 g margariinia / voita
3 dl sokeria
2 kpl kananmunia
1 rs kermaviiliä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
Sokeri on liuennut kunnolla rasvaan kun vaahdon koostumus on vaaleaa ja sileää eikä rakeista.
2. Lisää joukkoon yksitellen huoneenlämpöiset kananmunat. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää kermaviili. Sekoita tasaiseksi.
4. Sekoita kuiva-aineet ensin keskenään jonka jälkeen sihtaa ne taikinaan.
5. Voitele vuoka kevyesti voilla ja jauhota reunat esim. korppujauhoilla tai vehnäjauhoilla. Näin kakku lähtee vuoasta paiston jälkeen eikä hajoa.
6. Valuta taikina vuokaan ja tasoita pinta.
7. Paista kakkua 175 asteessa keskitasossa n. 1h. Tarkasta kypsyys tikulla!
8. Anna kypsän kakun jäähtyä 10-15min jonka jälkeen kumoa se leivinpaperin päälle. Irroita vuoka.
9. Tarjoa jäähtyneenä.
lauantai 13. lokakuuta 2012
Pannupizza
Näin viikonlopun kunniaksi valmistin kunnon pannupizzan. Tämä on perheeni kestosuosikki :D.
Pohja (pellillinen)
50 g tuorehiivaa
3 dl vettä (n.37 asteista)
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
1. Murenna hiiva lämpimään veteen ja sekoita.
2. Lisää öljy ja suola.
3. Sekoita jauhot joukkoon vähän kerrallaan. Vaivaa kunnes jauhot on sekoittunut kunnolla.
4. Nosta kulho kuumaan vesihauteeseen ja peitä liinalla. Nostata taikinaa n.30 min tai kunnes taikina on kohonut kaksinkertaiseksi. Säädä uuni 200 asteeseen.
5. Nostatuksen jälkeen kaada kohonut taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli uunipellin kokoiseksi. Paksuudeksi tulee n.5mm.
Älä anna paksuuden hämätä! Taikina nousee uunissa yli kolminkertaiseksi.
6. Levitä pohjalle ensin tomaattipyrettä ja haluamasi täytteet.
7. Paista uunin keskitasossa n.30 min riippuen uunin tehosta ja kuinka rapeaksi haluat pohjan olevan.
Huom! Mikäli et ole pannupizzan ystävä vaan pidät rapeasta pohjasta voit puolittaa ohjeen. Muista vaan jättää pizzapohja pienemmäksi ja vähentää paistoaikaa! Normaalipizzan paistoaika on n.20 min.

torstai 4. lokakuuta 2012
Lihamureke
400 g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl vettä
1 kpl sipuli
1 kpl kananmuna
2 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
3 kpl valkosipulinkynttä
1. Anna korppujauhojen turvota vedessä 5-10 min.
2. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli, mausteet, kananmuna ja jauheliha. Sekoita tasaiseksi.
3. Muotoile paksuksi tangoksi. Paista 200 asteessa n. 30 min.
HUOM! Jos haluat murekkeeseen mehevyyttä suosittelen lisäävän esim. hienonnettuja herkkusieniä.
Olen kokeillut sekä tuoreita että säilyke herkkusieniä ( 1 prk) . Molemmat toimivat mainiosti.
Lindströmin murekkeen saat kun lisäät 1-2 raastettua etikkapunajuurta mureketaikinaan.

Ananas-riisicurry
1 kpl sipuli
1 kpl punainen paprika
2 rkl öljyä
2 tl currya
2 tl garam masala-mausteseosta
1 tl juustokuminaa/ jeeraa
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
3 dl riisiä
6-7 dl vettä + ananastölkin liemi
1 tlk ananasta
1. Kuori ja hienonna sipuli. Huuhdo ja kuutioi paprika.
Kuullota sipuli öljyssä. Lisää paprika ja kaikki mausteet. Sekoita.
2. Kaada joukkoon vesi ja ananastölkin liemi. Lisää riisi kiuhuvaan nesteeseen.
Keitä n.10-12 min tai kunnes riisi on kypsää.
3. Lisää ananaspalat ja kuumenna.
Tämä on yksi suosikeistani kun haluan pientä vaihtelua riisiruokiin. Sopii mainiosti broilerin kanssa.
Mausteet ovat oman maun mukaan joten maista ennen tarjoilua! Lisää halutessasi mausteita.
Pitkän harkinnan jälkeen päätin itsekin alkaa harrastamaan oman blogin kirjoittamista.
Katsotaan millaisen sivun tällainen "tekniikan ihmelapsi" saa aikaiseksi ;D.
Tarkoituksena on kirjoittaa tänne sekä leipomis- että kokkausreseptejä.
Mitä milloinkin nyt satun löytämään ja hyväksi toteamaan :D.
Toivottavasti nautitte resepteistä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)